12.9.2013

Ruusukaali-cashewpähkinäpannu

Tämän höystön tässä blogissa ei tulla ikinä käyttämään h-sanaa runko on tosiaan ruusukaalissa ja cashewpähkinöissä. Kuvassa pannussa on niiden lisäksi parsakaalia, lehtikaalia ja savutofua. Myös esimerkiksi pinaatti, sipuli ja valkosipuli toimivat sekoituksessa loistavasti!



Cashewpähkinät paahdetaan kuivalla pannulla, kuten pähkinät aina! Siirrä ne odottamaan sivuun. Jos käytät tofua, paista se pilkottuna kuumalla pannulla (kookos)öljyssä rapsakaksi, ja siirrä sivuun.
Kun ruusukaalin pilkkoo tarpeeksi ohuiksi siivuiksi, sitä ei tarvitse hauduttaa erikseen ennen öljyssä paistamista. Parsakaalin voi halutessaan höyryttää kevyesti ennen pannulla käyttämistä. Lehtikaalista tulee myös mukavan rapeaa pelkästään öljyssä paistamalla, kaikki vihannekset saavat muhia pannulla ilman kiirettä. Lopuksi joukkoon sekoitetaan aiemmin paahdetut pähkinät ja tofu. Mausta pannu soijakastikkeella ja sitruunamehulla. Myös anis raikastaa ruusukaalin makua tehokkaasti.


Juomasuositus: Sitruunavesi tai raikas witbier-tyyppinen olut.
Musiikkisuositus: Babyshambles – Love You But You’re Green

11.9.2013

Rosemary's Seitan Baby: The College Years

Koska blogin kaikkien aikojen ensimmäisen postauksen nyt vaan täytyy käsitellä seitania, ja koska tää on ehkä parasta mitä oon ikinä onnistunut tekemään.


ROSMARIINISEITAN

- 1 annos seitania
- 2-3 rkl tuoretta rosmariinia
- öljyä
- 1-2 sipulia
- valkosipulinkynsiä
- pari purkkia tomaattimurskaa/kuorittuja tomaatteja
- 1/2 tuubia tomaattipyrettä
- 1 dl punaviiniä
- loraus valkoviinietikkaa
- 2 tl kasvisliemijauhetta
- sokeria
- suolaa
- mustapippuria
- chiliä (tarpeellinen määrä ja haluamassasi muodossa)

Alkuperäinen ohje on mahtavasta Chocochilistä (teen perusseitanin aina kyseisen blogin täältä löytyvällä ja toimivaksi havaitulla reseptillä). Koska loistavienkin ohjeiden seuraaminen kirjaimellisesti on yhtä tuskaa, säädin sen verran että tein kastikkeesta pitkään haudutetun version kuullottamalla pilkotut sipulit ja valkosipulit öljyssä, heittämällä sekaan tomaattiasiat, viinit ja mausteet ja annoin muhia ainakin tunnin matalalla lämmöllä kannen alla. Lopuksi seitan ja riivityt rosmariinin lehdet suurehkoon uunivuokaan, kastike päälle ja uuniin pariksi tunniksi 175 asteeseen. Niin ja tuore rosmariini on tässä ihan must!


Juomasuositus: Ranskalainen (ja vegaaninen) Hob Nob Cabernet Sauvignon
Musiikkisuositus: Edison Lighthouse - Love Grows Where My Rosemary Goes