18.10.2015

Nasi goreng

Paistettu riisi (fried rice), tuo jämäruoista kenties ihanin! Paistetusta riisistä on olemassa loputtomasti variaatioita, tässä versiossa etäisenä esikuvana on toiminut lähinnä indonesialais-malesialais-singaporelainen nasi goreng. Tässä ei nyt välttämättä ole mitään kauhean oikeaoppista, mutta ilahdutti silti lokakuisena torstaina. Ensi kerralla laitan tosin sekaan tofuscramblea ja ohjaan kiinalaisen keittiön suuntaan hoisin-kastikkeen ja seesamiöljyn avulla.

  • 2,5 dl luomubasmatiriisiä 
  • 1/2 annosta seitania 
  • 1/2 kukkakaali
  • 150 g tuoreita vihreitä papuja
  • pari keltasipulia (tähän sopisi myös purjo) 
  • valkosipulin kynsiä tarpeen mukaan
  • 1-2 tl massaman currytahnaa
  • 1-2 tl garam masalaa
  • 1 tl kurkumaa
  • 1 tl korianterin siemeniä murskattuna 
  • 2-3 tl tuoretta inkivääriä 
  • 1 lime (raastettu kuori ja mehu)
  • 1-2 tl soijakastiketta
  • 1 tl ruokosokeria
  • Kukkotököttiä tai muuta chiliä
  • kookosöljyä paistamiseen 
  • 1 ruukku tuoretta korianteria
  • 250 g (Rainbow!) soijajogurttia valutettuna



Paras paistettu riisi edellyttää, että käytät ainakin yhden yön jääkaapissa keitettynä levännyttä riisiä - edelliseltä aterialta ylijääneet riisit ovat siis oivaa materiaalia (paistettuun riisiin voi muutenkin laittaa sekaan melkein mitä vain, mikä tekee tästä erinomaista hävikinestoruokaa). Jos jämäriisiä ei kaappissa satu olemaan ja osaat suinkin ennakoida mieliväsi paistettua riisiä lähitulevaisuudessa, kannattaa riisi keittää jo edellisenä iltana.

Kuumenna pannulla ruokalusikallinen tai pari kookosöljyä ja paista riisiä siinä niin kauan ja hartaasti kuin suinkin maltat. Riisin paistuessa voit kuoria ja paloitella sipulit ja inkiväärin. Irrottele kukkakaalista nuput ja leikkele haluamasi kokoisiksi. Paloittele myös pavut ja seitan.

Riisin paistuttua siirrä se sivuun odottamaan. Lisää pannulle kookosöljyä, currytahnaa ja garam masalaa ja paista seitanpaloja niin kauan kuin sopivaksi katsot. Siirrä syrjään (vaikka samaan astiaan riisin kanssa) ja toista öljyn ja mausteiden lisäys. Paista kukkakaalia ja papuja sen aikaa että alkavat hieman pehmentyä, siirrä myös sivuun. Lisää pannulle taas öljyä (ja miksei vähän niitä aiempia mausteitakin), sipulit, inkivääri, limen kuori, kurkuma ja murskatut korianterin siemenet. Kuullota hetken aikaa, lisää soijakastike, limen mehu ja sokeria ja kippaa kaikki muut ainekset yhdessä takaisin pannulle, kuumenna sekoittaen. Mausta Kukkotökötillä (jos käytät tuoretta chiliä, lisää se hienonnettuna pannulle sipulien ja inkiväärin kanssa) ja lisää soijaa tarpeen mukaan. Koristele tuoreella korianterilla ja tarjoa kyljessä raikastavaa soijajogurttia.

Juomasuositus: joku kolajuoma tai keskitukeva punaviini
Musiikkisuositus: Asobi Seksu - Thursday

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti